Oivauni on nyt
Coronaria Uniklinikka.

Unettomuus on unihäiriöistä yleisin

Kuukauden teema

Unettomuus on unihäiriöistä yleisin

Unihäiriöitä on tunnistettu lähes sata erilaista. Maaliskuun juttusarjassamme käsittelemme näistä kolmea yleisintä, eli unettomuutta, uniapneaa sekä levottomat jalat -oireyhtymää. Sarjan ensimmäisessä osassa perehdymme suomalaisilla yleisimmin esiintyvään unihäiriöön, unettomuuteen.

Unettomuus aiheuttaa ongelmia yli miljoonalle

Unettomuus on unihäiriöistä yleisin ja siitä kärsii yli miljoona suomalaista. Satunnaisesti meistä nukkuu huonosti kolmasosa ja säännönmukaisesta, pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsii tutkimusten mukaan jopa 10-15 % väestöstä.

Unettomuudessa on pohjimmiltaan kyse ihmisen vireystilan poikkeavuudesta. Kun vireystaso normaalisti lähtee iltaa kohden laskuun, unettomuudesta kärsivälle käykin päinvastoin. Nukkumaanmenon hetkellä uneton on liian virkeä nukahtaakseen ja rauhoittuakseen palauttavaan uneen. Koska aivojen aktiviteettitaso on myös nukkumisen aikana korkea, unen laatu jää huonoksi eikä uneton koe oloaan virkeäksi aamulla herätessään. Pahimmillaan unettomalla ihmisellä on vireystila jatkuvasti koholla aiheuttaen pitkäkestoista stressiä elimistölle. Tämä luonnollisesti altistaa jossain vaiheessa elimistön uupumisille.

Unettomuus aiheuttaa univajetta, mikä puolestaan altistaa diabetekselle, sydän- ja verisuonisairauksille, sepelvaltimotaudille sekä kohonneelle verenpaineelle ja ylipainolle. Se vaikuttaa negatiivisesti myös aineenvaihduntaan ja paranemiseen. Lisäksi tämä unihäiriö heikentää stressinsietokykyä, aiheuttaa mielialaongelmia sekä lisää tapaturma-alttiutta.

Iltavirkku on usein seuraavan päivän torkku

Unettomuudessa on varsin usein kyse siitä, että potilaalla on luonnostaan taipumus ja alttius huonoon nukkumiseen. Tyypillisesti unettomuudesta kärsivät potilaat ovat iltavirkkuja tai herkkäunisia ihmisiä. Riski unettomuuteen lisääntyy iän myötä ja useammin tästä unihäiriöstä kärsivät naiset kuin miehet. Alttiutta unettomuuteen voi esiintyä jo lapsuudesta lähtien, mutta unihäiriö voi puhjeta myös myöhemmällä iällä esimerkiksi voimakkaan tai pitkään jatkuneen stressin myötä.

Noin 30-40 %:ssa unettomuusdiagnooseista syy vaivaan löytyy elimellisestä sairaudesta. Esimerkki tällaisesta on uniapnea, jossa ylähengitysteiden ahtaumat aiheuttavat nukkujalle unenaikaisia hengityskatkoksia ja siten toistuvaa heräilyä kesken unien.

Parempia ja huonompia öitä

Unettomuuden oireet voivat vaihdella kausittain. Toisinaan unettomuudesta kärsivä ihminen voi onnistua nukkumaan paremmin kun taas toisina aikoina oireilu lisääntyy ja nukkuminen hankaloituu.

Yleistä on, että unettoman nukahtaminen kestää säännönmukaisesti yli 30 minuuttia tai hän herää yöllä vähintään 2-3 kertaa. Takaisin uneen pääsy kestää niin ikään yli puoli tuntia. Useimmiten ongelmana on, että nukahtaminen ja yöllinen herääminen ovat toistuvia.

Hyvä yö tehdään päivän aikana

Pitkäkestoisessa unihäiriössä on kyse lääketieteellisestä ongelmasta, jolloin ongelman ratkaisu täytyy perustua syyn selvittämiseen. Aivan kuten muidenkin unihäiriöiden, myös unettomuuden hoidossa hoito-ohjelman määrittely perustuu aina huolelliseen unitutkimukseen. Tällöin lääkäri tietää mitä hän hoitaa ja ennen kaikkea pystyy kertomaan potilaalleen mikä tätä vaivaa. Tutkimuksen tärkein tehtävä on varmistaa, ettei syy unettomuuden takana ole jokin elimellinen sairaus.

Suurin osa unettomuusdiagnooseista on ei-elimellisiä. Tällöin pääsääntöisenä hoitomuotona suositellaan lääkkeetöntä hoitoa ja lääkehoitoa käytetään tarvittaessa vain muun hoidon tukena. Unettomuuden hoidossa tärkeää on rakentaa unettoman uni-valverytmi sellaiseksi, että vireystila lähtee luonnollisesti laskuun illan lähestyessä ja palauttavaan uneen pääsy nopeutuu.

Vireystilan hallinnassa puolestaan on oleellista ylläpitää hyvää vireystasoa siten, että energiaa riittää koko päivän ajaksi kognitiivisen ja fyysisen unipaineen kasvattamiseen. Tämä tapahtuu käytännössä huolehtimalla, että uni-valverytmi on joka päivä säännöllinen, ravitsemus on kunnossa ja liikuntaa harrastetaan päivittäin riittävästi.

Unettomuuden hoidossa myös onnistumisten aikaansaaminen on tärkeää. Kun potilas saa huonon nukkumisen kierteensä katkaistua ja onnistuu nukkumaan öitä hyvin, nukkumiseen kohdistuva stressi vähenee ja hyvän unen mahdollisuudet kasvavat.

Voisiko se johtua unettomuudesta?

Jos sinulla on säännöllisesti ongelmia nukahtamisessa tai heräilemiset ja valvominen vaikeuttavat öitäsi, voi olla mahdollista että kärsit unettomuudesta. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos nukut viikossa säännönmukaisesti huonosti useammin kuin kahtena yönä ja kärsit sen johdosta päiväaikaisesta väsymyksestä, on valvomisesi takana unihäiriö.

Älä lähde etsimään ensisijaista apua nukkumisongelmiisi nukahtamis- tai unilääkkeistä, vaan hakeudu unitutkimukseen. Tutkimus on äärimmäisen vaivaton toimenpide, jonka hyöty on uniongelmaiselle merkittävän suuri. Tutkimuksen tuloksena huonosti nukkumisesi syy selviää ja saat diagnoosin pohjalta sinulle räätälöidyn hoito-ohjelman, jonka avulla pääset taas nauttimaan energisemmästä ja virkeämmästä päivästä!

 

Varaa unitutkimusaika tästä!