Samuli Välimäki

Coronaria uniklinikan henkilökunta esittäytyy:

Samuli Välimäki

Sairaanhoitaja Samuli Välimäki huomasi opiskeluaikoinaan, että unella on valtava merkitys ihmisten hyvinvointiin. Työ Coronaria Uniklinikalla on Samulille mielekästä juuri siksi, että hän saa olla kaikkia ihmisiä koskettavan tärkeän asian kanssa tekemisissä.

Kerro itsestäsi, millainen on koulutuksesi ja työkokemuksesi?

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja minulla on myös Euroopan unitutkimusseuran uniteknikon pätevyys. Olin ensimmäisiä uniteknikon pätevyyden suorittaneita Suomessa. Ennen Coronaria Uniklinikalle tuloani työskentelin Tampereen Yliopistollisen sairaalan unilaboratoriossa viisi vuotta, joista kaksi olin tiiminvetäjänä.

Millaista työsi on Coronaria Uniklinikalla ja mikä siinä on parasta?

Coronaria Uniklinikalla olen erikoistunut unitutkimuksiin ja uniapneaan. Toimin myös tutkimuskoordinaattorina lääketutkimuksissa. Olen erityisen kiinnostunut uniapneasta ja vastaan klinikallamme esimerkiksi uniapneahoitojen aloituksista.

Tehtäviini kuuluu myös unitutkimusten laadunvalvonta. Laadukkaasti toteutettu tutkimus helpottaa lääkärin työtä potilaan sairauden diagnosointivaiheessa.

Coronaria Uniklinikka on paras työpaikka, missä olen koskaan ollut. Kaikki työkaverini ovat alalla pitkään työskennelleitä unen asiantuntijoita ja on hienoa saada tehdä töitä sellaisen asian parissa, mikä koskettaa kaikkia ihmisiä. Työn mielenkiintoisuutta lisää entisestään se, että unen hoito ja tutkimus ovat aiheina vielä varsin uusia.

Mikä sai sinut kiinnostumaan unesta?

Käytännön hoitotyössä havaitsin, että lähes kaikkiin sairauksiin oli olemassa tarkat toimintaohjeet, lääkkeet ja terapiahoidot, mutta unesta ei puhuttu mitään. Unen hoitoon oli ainoastaan lääkkeet, mutta syytä uniongelmiin ei tutkittu. Kiinnostuin aiheesta ja päätin hakeutua tekemään töitä sen parissa.

Missä olet saanut elämäsi parhaat unet?

Kyllä oma sänky on maailmassa paras paikka nukkumiseen.

Mikä on sinulle paras unilääke?

Menen nukkumaan joka ilta samaan aikaan, oli sitten arki tai pyhä. Illalla nautin tukevan iltapalan, koetan välttää tietokoneen ja puhelimen käyttöä sekä rauhoitan illan muutenkin kaikelta sellaiselta, mikä kokemukseni mukaan valvottaa minua. Lukeminen toimii minulle hyvänä unilääkkeenä. Etenkin historialliset elämänkerrat ja romaanit rauhoittavat mielen mukavasti uneen.

Kiitos Samuli!