Oivauni on nyt
Coronaria Uniklinikka.

Lapsetkin tykkäävät, kun äiti on hereillä! 1

Asiakas kertoo

Lapsetkin tykkäävät, kun äiti on hereillä!

Jokioisilla asuva 42-vuotias Minna Virtanen tarvitsee arkensa pyörittämiseen roimasti keskivertoa enemmän energiaa. Perheen kuusi lasta pitävät huolen siitä, että vilinää ja vilskettä riittää aina aamun varhaisista tunneista iltamyöhään. Minna onkin tällä hetkellä omistautunut täysin perheensä hoitamiselle ja kertoo, että lastenhoito on juuri nyt paitsi hänen työnsä, myös hänen harrastuksensa.

Hereillä vain puolet päivästä

Minnan mukaan uniongelmat ovat olleet osa hänen elämäänsä niin kauan kuin hän jaksaa muistaa. “Menen yleensä nukkumaan noin yhdeksän-kymmenen aikaan illalla ja sängystä nousen noin puoli seitsemältä aamulla. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että käyttäisin tuon ajan nukkumiseen. Ehei, kamalaa kääntämistä ja vääntämistä yöni yleensä ovat. Arvioisin että yössä nukun neljästä viiteen tuntia.”

Lapsetkin tykkäävät, kun äiti on hereillä! 2

 

Lyhyet ja katkonaiset yöunet eivät ole voineet olla vaikuttamatta lapsiperheen äidin jaksamiseen päiväsaikaan. Minna onkin paikannut univajettaan nukkumalla päivittäin päiväunet. Kun Minna kertoo päiväunistaan hieman enemmän, selviää että kyseessä eivät ole päivätorkut aivan pikaisimmasta päästä. “Voisin päivällä nukkua loputtomiin, yleensä päiväuneni ovat olleet noin neljän tunnin mittaisia. Ja kun nukun, niin nukun kuin tukki. Kukaan ei saa minua silloin hereille.”

Koska lapsiperhearkea ei millään pyöritetä Höyhensaarilta käsin, Minna päätti lähteä hakemaan tilanteeseensa apua. “Eihän siitä mitään tullut. Lapsistani 3- ja 5-vuotiaat ovat tällä hetkellä päivisin kotona ja kovasti vilkkaita. Heidän vauhdissaan pysymiseen tarvitaan hurjasti energiaa, ja kyllästyin siihen ettei minulla sitä kerta kaikkiaan ollut. On täysin selvää, ettei pienten lasten kanssa voi käyttää päivästä tuntikausia nukkumiseen. Niinpä lähdin etsimään internetistä ratkaisua ongelmaani ja törmäsin Oivauneen.”

Jännittynyt, mutta päättäväinen

Minna on muiden sairauksiensa takia viettänyt eri lääkäreiden vastaanotoilla paljon aikaa elämänsä aikana. “Lääkärikäynnit ovat minulle tuttua juttua, mutta siitä huolimatta jännitän niitä joka kerta. Myös unitutkimusta jännitin toden teolla. Eniten pelotti se, että minulla ei ollut käsitystä siitä, mitä klinikalla käytännössä tulisi tapahtumaan. Ennakkoon olin kuullut, että piuhoja siellä laitetaan kroppaan kiinni, mutta muuta en sitten oikeastaan tiennytkään.” Jännityksestään huolimatta Minna oli kuitenkin päättänyt, että unitutkimukseen hän menisi, pelottipa miten paljon tahansa. “Olin ongelmani kanssa jo siinä pisteessä, että halusin saada siihen avun hinnalla millä hyvänsä.”

Minna vieraili Oivaunen Helsingin klinikalla Henri Tuomilehdon vastaanotolla maaliskuussa 2018. “Oli helpottavaa huomata, että pelkoni hävisivät heti kun pääsin klinikalle. Minut otettiin siellä ystävällisesti vastaan ja henkilöstön ammattitaito oli niin vakuuttavaa, että tunsin heti olevani turvallisissa käsissä.”

Unitutkimusyön Minna vietti kotonaan Jokioisilla. “Vaikka tutkimusantureihin totuttelu vei ensin hetken aikaa, tulin niiden kanssa lopulta ihan hyvin juttuun. Nukuin tutkimusyönä noin viisi tuntia eikä edes suurin pelkoni, eli antureiden irtoaminen toteutunut.”

Oikeilla opeilla takaisin elämään

Minnan unitutkimusrekisteri paljasti, että hänen uniongelmiensa takana olivat herkkäunisuus, unettomuus ja lievä uniapnea. “Kaksi ensimmäistä eivät tulleet minulle yllätyksenä. Heräilen öisin pienimpiinkin risahduksiin ja sen jälkeen unta on vaikea saada takaisin. Juuri siksi yöni sellaista kääntämistä ja vääntämistä ovat olleetkin”.

Minnan unihäiriöistä kahta lähdettiin hoitamaan. “Uniapneani oli niin lievä, että siihen ei aloitettu hoitoa. Herkkäunisuuden ja unettomuuden hoitoon sen sijaan sain lääkäriltä vinkkejä.” Minnan unihäiriöitä lähdettiin lääkärin ohjeistamana selättämään ruokavalion ja ruokailurytmin kuntoonlaitolla, päiväunien poisjättämisellä sekä melatoniinin käyttöönotolla. “Olen nyt muutaman kuukauden ajan syönyt päivisin kevyemmin ja säästänyt päivän raskaimman aterian iltaan. Lisäksi olen sinnikäästi yrittänyt kieltäytyä päiväunien kutsusta. Illalla muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa otan melatoniinia, joka auttaa minua saamaan unen päästä sängyssä helpommin kiinni.”

Vaikka Minna on kulkenut hoitopolkuaan vasta pienen matkan, on hänen elämässään silti tapahtunut jo käänne parempaan. “Nykyään tuntuu, että nukun yöni melko normaalisti ja ongelmitta. Päivisin vielä toisinaan tekisi päiväunille mieli, mutta ei läheskään yhtä usein kuin ennen. Jaksan nykyään juosta lasteni perässä pihalla aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Sen lisäksi, että olen itse siitä äärimmäisen onnellinen, myös lapseni ovat tyytyväisiä. Onhan se nyt mukavaa, kun äitikin on hereillä!”

Minna on tyytyväinen siitä, että uskaltautui unitutkimukseen peloistaan huolimatta. “Unitutkimusta ei kenenkään kannata jättää väliin ainakaan siitä syystä, että lääkäriin meno pelottaisi. Oivaunessa oli lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Minä sain Oivaunesta sydämellisen palvelukokemuksen ja mikä parasta, myös paremman päivän koko perheelleni.”

 

Epäiletkö unihäiriötä? Tee unitesti.